NUMEROLOGINEN KONSULTAATIO

Syntymäaikamme antaa paljon informaatiota luonteesta sekä sielun suunnitelmasta. Nimien värähteet paljastavat, miten vapaasti kokee voivansa toteuttaa itseään, olla oma itsensä.

Numerologiaa voi hyödyntää itsetuntemuksen sekä itsetunnon tutkimisessa ja vahvistamisessa.  Numerologisen konsultaation oppisuuntana toimii Barcelonalaisen Gladys Lobosin menetelmä. Hän on tutkintu yli 50 vuoden ajan miten elämä muutu, nimen vaihtumisen myötä. Tämän pohjalta hän on kehittänyt ainutlaatuisen menetelmän ihmisten auttamiseksi harmonisoimalla nimien ja nimikirjoitusten värähteet syntymäaikamme ilmaisemien sielun ominaisuuksien kanssa.

Oma numerologinen luku lasketaan syntymäajasta esim. 08091970 = 8+9+1+9+7 = 34 = 3+4 = 7

Tätä lukua kutsutaan syntymäluvuksi, joka ilmaisee ihmisen perusluonnetta, sitä kuka hän on sielultaan. Syntymäpäivästä saatava luku antaa lisäväriä luonteeseen. Yllä olevan esimerkin mukaisesti syntymäpäiväluku on 8. Eli henkilön luku on 8 väritteinen 7 = vauhdikas tutkija 

Nimestä lasketaan vokaalien ja konsonanttien mukaan. Sisäinen luku saadaan vokaalien summasta. (myös entiset nimet lasketaan) Sisäinen luku kertoo miten hän itse kokee asiat.

Ulkoinen luku lasketaan koko nimen konsonanteista ja se kertoo miten muut näkevät ja kokevat meidät.

Kaikkien kirjainten summasta saadaan päämäärän luku, joka kertoo mitä haluamme saavuttaa. Sisäinen luku, ulkoinen luku ja päämäärän luku muodostavat yhdessä henkilön itseilmaisun portit.

 

1
2
3
4
5
6
7
8
9
HUOM! Å=6, Ä=1 ja Ö=6
Muista että Y tässä lasketaan konsonantiksi!
A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
K
L
M
N
O
P
Q
R
S
T
U
V
W
X
Y
Z
 

 


 

Numeroiden perusmerkitys:

1. "Minä ensin" itseluottamus, älykkyys, omaperäisyys, idealisti, johtaja elementti, kunnianhimo - ego, ylpeys, määräilevä, itsekkyys.

2. "Sinä ensin", kyky nähdä toiset, palvelu, empatia, yhteistyökyky, dippomaattisuus - epävarmuus, huono itsetunto, yrittää olla tarpeeksi hyvä.

3. "Pidetään hauskaa yhdessä", optimismi, luovuus, ilmaisu - kommunikointi, taide, onnekkuus, valoisuus, elämänmyönteisyys, joustavuus, pinnallisuus, kevytmielisyys, sitkeyden puute.

4. "Turvallisuuden rakentaja" perustan luominen, ahkeruus, asiallisuus, käytännöllisyys, luotettavuus, säästäväisyys, itsepäisyys, sulkeutuneisuus, ahdasmielisyys 

5. "Vauhdikkuus" elinmvoima, liike, monipuolisuus, rohkeus, vapaudenhalu - kärsimättömyys, hätiköivä, hermostuneisuus, äkkipikaisuus

6 "Muumimamma" - perhekeskeisyys, tunteet, lämmin sydän, koti, läheisyys, hoiva, aistit, taiteellisuus, tunne-elämän ongelmat, mukavuudenhalu, kunnianhimon puute

7. "Tietäjä" - ikuinen opiskelija, analysoi syvällisesti asiat pieneksi paloiksi, kysymys MIKSI asiat on niin kuin on, täydellisyyden tavoittelu, todellisuuden pako, masennuksen riski, eristyneisyys

8. "Juna" - päämäärätietoinen tavoittelu, keskittymiskyky, kaikki tai ei mitään, oikeudenmukaisuus, suora ilmaisu, vaatii paljon sekä itseltään että muilta, tehokkuus, organisaatiokyky - ankaruus, totisuus, joustamattomuus, äärimmäisyydet

9. "Maailmanparantaja" - antelias, idealisti, innoustuva, taiteellinen, vapaudenhaluinen - kärsimättömyys, hermostuneisuus, kiivaus, vaikea hyväksyä toisten vikoja.

Hinta 80 €
Nimimuutoksin 160 €
numerologi Minna Kivi

 



Hyvinvointi- ja kauneuskeskus Hermes • Suurlohjankatu 1, Lohja • www.ihanahermes.fi